Lukijat

torstai 23. toukokuuta 2013

Toukokuu mandala


Mieli on  nyt päättänyt  olla kevät lomalla

yritän sanoa sille

Mennään ja tehdään sitä ja tuota ..

Ei, se ei nyt kuuntele se vastaa vain

-Ole vähän aikaa nyt vaikka 

valkovuokko.


Valkovuokko, miksi  nehän alkavat kohta kuihtua.

Kapinoin mieltäni vastaan


Vai tahdotko että haihdun 

näkymättömäksi

olemattomuuteen.


 mieli kiljuu:

-juuri niin



Mieleni on näköjään levon tarpeessa


näen kyllä että se on väsynyt

9 kommenttia:

  1. Onnea jälleen uudelle blogille. On selkeää, kun kaikki taiteen osa-alueet ovat omissa blogeissaan, käytännössä on vain kova homma pitää kaikki ajan tasalla. Toivottavasti sinulta onnistuu.

    Täällä näyttää kauniilta, kyllä mieli osaa valita aivan oikein. Anna sinne valta, se tietää, mitä tehdä. Anna sen myös levätä, kun se on väsynyt. Levon jälkeen syntyy taas jotain uutta, mistä et osaa edes kuvitella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Uuna, tervetuloa ensimmäinen vieras lukija tälle sivulle. Kiitos kannustuksesta.. jätin vielä vähäksi aikaa kaikki julkaistut mielenkuviajatarinoita blogiin..siellä on paljon kannustusta ja rohkaisua tähänkin harrastukseen..Nyt olen valinnut tämän blogin mandala käyttöön, jos syntyy kuvasta runo, ajatelma tai vaikka tarina niin se tietysti tulee myös tänne..(Ellei teksti synny jälkikäteen) Annan nyt mieleni oikeesti levätä, on paljon muutakin tressiä kuin blogiongelmat, joka piti käydä raskaimman kautta..

    VastaaPoista
  3. Nyt ovat mandalasi saaneet hyvän kodin, täältä kaikki löytyy helposti. Kaunis pitsinen valkovuokko toi mielenrauhab ja hetken levon blogi seikkailuusi. Tästä on hyvä jatkaa. Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle blogille!
    Olen aina pitänyt mandaloista.
    Kannattaa totella tuota mieltä. Ehkä sinä asuu suurempi viisaus.
    Kun saa olla oikein syvällä, sitä latautuu kummasti.
    Sinä haluaisit olla valkovuokko. Minä halusin viime kesänä olla ohdake. Näin jo itseni violetti mätäs päässä. Hauska ajatus!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen harrastus tälläneki, pitäneeköhän tuota alakaa ympyröistä minunki jotaki kehittelleen. :)

    VastaaPoista

  6. Hello, kaisumarjatta.

      Lovely your works, full of joy.

      Thank you World-wide LOVE, and your Support.

      The prayer for all peace.
      I wish You all the best.

    Have a good weekend. From Japan, ruma❃

    VastaaPoista
  7. Sellainen se mieli on, sitä pitää kuunnella.

    VastaaPoista
  8. Valkoinen on aina kaunis. Herkkä ja puhutteleva mandala.

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka kaunis ja herkkä on tämä mandalasi, kuin kesäyön valkeus aaumun koitossa tai kuten sanoit valkovuokoissa.
    Erillinen mandalablogi on ihan hyvä asia, mutta minulle useamman blogin päivitys ei oikein luonnista, kun en kesäaikaan saa edes sitä yhtä päivitettyä riittävän usein. Tai no mikä on riittävän usein, on taas tulkinnallinen juttu :)
    Ihania juhannuskesän hetkiä sinulle :)

    VastaaPoista